Syyskuun hommeleita

 

Moikka,

Syksy on lähtenyt todella vauhdikkaasti käyntiin. Liikuntaohjaukset erilaisten ihmisten kanssa saa energiatasot kohdilleen. Ihanaa, kun voi tehdä sellaista työtä, jolla voi antaa toiselle hyvää eteenpäin. Ja ihana tutustua erilaisiin ihmisiin - ihmissä on hyvää energiaa.

Silloin kun en ole ohjaamassa liikuntatunteja,niin palaudun toiseen ääripäähän. Menen  työhuoneeseeni ja teen koruja. Se tunne kun olen siellä yksin ja saan toteuttaa itseäni, ideoita, kuunnella hyvää musiikkia - siis nauttia elämästä. Kaikista koruista tulee aina vähän erilaisia...uniikkeja... koska onhan kantajansakin unikeeja. Jokaisen korun valmistuessa toivon, että korun kantaja saa jotain hyvää, ihanaa rauhaa HimMari-korusta elämäänsä.

Facebookissa porukat päivittää tänään, että tasa 3 kuukautta jouluun. Apua! Ihan oikeesti se tulee taas. Ei vaan, ihanaa kun joulu taas tulee ja se menee yhtä rauhallisesti ohikin. Sitten ollaankin taas jo pian keväässä ja mennään valoa päin.

Ei anneta ilmojen ja pimeyden sokaista meitä. Ollaan asioiden yläpuolella. Nautitaan jokaisesta päivästä. Jokainen meistä pysytyy itse tekemään päivästään niin hyvän kuin mahdollista ja siitä saa kyllä samalla tavalla huononkin, jos sille tielle lähtee.

Pidetään lippu korkealla.

Alla kuvia koruista, joita olen nyt viime aikoina tehnyt joulumarkkinoita ajatellen.

www.himmari.fi

Lähden joulumarkkinoille Raisioon Putiikki Vanha Vantoon 14.-15.12.2019 

Tule ihmeessä moikkaamaan mua.

Kivaa syyskuun loppua!

Mari

 


Jaa tämä postaus